Olen innokas opiskelemaan ravintoasioita |
Yleensä aloitan arkiaamuni 06.30 tekemällä raikkaan
smoothien. Heitän joukkoon milloin mitäkin jääkaapista löytyy, mutta lempparini
ovat ehdottomasti marjat! Aamuisin teen yleensä täysin vegaanipohjaisen smoothien,
johon en laita maitorahkaa tai muutakaan jogurttia. Yksi suosikkini on siskoltani oppima vihersmoothie, johon laitan raakaa parsakaalia,
varsiselleriä, salaattia, pinaattia, kiiviä, ananasta (tuoretta jos
mahdollista) ja edellisenä päivänä keitettyjä kuivattuja luumuja. Nesteeksi
laitan joko jotain mehua tai vettä. Usein säilytän edellispäivänä keitettyjen
luumujen keitinliemen ja laitan sitä nesteeksi. Toisinaan säästän myös
edellispäivänä ruokaan keittämien kasvisten liemen, jota voi hyvin lorauttaa
smoothien nesteeksi.
Aamulla otan yleensä ruokalusikallisen jotain öljyä ja
nappaan D-vitamiilisät.
Tämän smoothien tein yksi aamu eräälle ystävälleni, joka oli meillä yökylässä. Smoothie sisälsi porkkanaa, kurkkua, tuoretta ananasta, appelsiinimehua ja soijajogurttia, sekä hieman hunajaa |
Lisäksi syön vielä aamupalan, johon kuuluu kuppi tai kaksi kahvia ja jokin seuraavista vaihtoehdoista:
- kaurapuuroa ja marjoja
- maitorahkaa/luonnon jogurttia/soija jogurttia ja marjoja,
siemeniä, pähkinöitä, leseitä
- munakas
Tänä aamuna aamupalani sisälsi omatekemän pinaatti-porkkana-seesamsiemenletun, tuoretta pinaattia, mustaherukoita ja ananasta. Lisäksi kuppi kahvia. |
Lounasta syön n. 11 aikaan. Yleensä minulle maistuu jokin
näistä
- oma tekemä keitto (lempparini on kasvissosekeitto, johon on
laitettu lisäksi punaisia linssejä tai kikherneitä antamaan proteiinia, paljon
chiliä, inkivääriä, tuoretta korianteria ja samettisuus tulee kookoskermasta)
- salaattia/kasviksia + jokin proteiinipitoinen lisäke (mm.
kala, tofu, kasvislinssipihvit, juusto, pähkinät, kana..)
- edelliseltä päivältä jäänyttä lämmintä ruokaa
- Jos aamulla en ole syönyt kananmunaa, niin silloin lounaalla
saatan tehdä esim. tonnikala/juusto -munakkaan
Eilen tein madekeittoa ensimmäisen kerran elämässäni. Laitoin jopa mateen maksaa keittoon! Kyytipojaksi pari näkkäriä. |
välipala n. 14.00
- hedelmä
- luonnon jogurttia/maitorahkaa/soijajogurttia ja marjoja
- leipä, jossa täytteenä paljon erilaisia kasviksia.
Margariinia en käytä ollenkaan. Levitteenä omatekemä hummus (seesamsiementahnaa
tai murskattuja pähkinöitä + purkki kikherneitä + oliiviöljyä + vettä) tai oikea voi.
- muutama pähkinä
- pieni salaatti
Tässä vaihtoehtoja välipalaksi |
Päivällinen (kellonaika riippuu illan ohjelmasta, mutta
yleensä n. 17-19.00 välillä)
Päivälliseksi syön itse tehtyä normaalia
kotiruokaa mm.
- jotain keittoa
- wokkia
- uunipataa
- kypsennettyjä kasviksia + jokin proteiinipitoinen lisäke
(kala,katkarapu, tofu, juusto, kanamuna,
pähkinät, liha?..jne)
- ruokaisan salaatin
- pastaa tai risottoa (pastan ja riisin määrää pyrin pitämään
melko pienenä, mutta toisinaan nautiskelen täyteläisen maukkaan pastan tai
haudutan oikein kunnon ihanan risoton)
- ihan mitä vain herkkuruokaa, mikä mieleen juolahtaa. Teen
paljon ruokaa keksimällä ja ideoimalla itse, mutta toisinaan katson myös
ruokaohjeita ja kerään uusia vinkkejä. Luen myös muutamaa blogia, mistä saa
ihania ideoita ruoanlaittoon.
Ilapala
Syön yleensä jotain pientä vielä ennen nukkumaan menoa.
Hedelmien syömisen painotan aamupäivään, koska ne piristävät. Iltaisin minulle
maistuu jokin suolaisempi ja sellainen, mikä nukuttaa hyvin. Yleensä jokin
lämmin rauhoittaa ja auttaa nukahtamaan. Toisinaan syön kuitenkin marjoja vielä
illallakin. Joskus herkuttelen jätskillä.
- roibosteetä (jonne paloittelen tuoretta inkivääriä) + 2
palaa näkkäriä, jonka päällä itse tehtyä hummusta, - - suolakurkkua ja paprikaa
- luonnon jogurttia ja marjoja
- pieni annos lämmintä keittoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti