Lupa herkutella

Moni suomalainen piti Tammikuun tipattomana. Kun Tammikuu loppui, alkoikin tapahtua. Viikonloppu oli poliiseilla taas tapahtumia pullollaan, kun suomalaiset saivat taas luvan juoda. Useampi varmaan ottikin koko Tammikuun edestä. Ikään kuin palkintona siitä, että pystyi olemaan kuukauden ilman alkoholin pisaraakaan. En tiedä, mutta voin veikata, että useamman kohdalla siinä venyi samalla kaksi tai kolmekin päivää alkoholin huuruissa. Olihan se niin hienoa, että yhden kuukauden pystyi olemaan juomatta!

Olen miettinyt ihmisen käyttäytymistä kaikissa äärilupauksissa ja totaalisissa kieltäytymisissä. Uskon, että on olemassa kahden laisia ihmisiä. Toisille tällainen totaalinen kieltäytyminen jostain helpottaa suhtautumista ja on helpompi olla kokonaan jotain ilman, kuin aina välillä saada vähän. Uskon kuitenkin, että suurimmalle osalle ihmisistä käy niin kuin minulle itselleni kävisi. Jos lopetan kahvin juonnin kokonaan, en pysty ajattelemaan muuta kuin kahvia. Jos kiellän kaikki herkut itseltäni, minun tekee vain mieli kaikkia maailman herkkuja. Jos kiellän sen, että en silloin tällöin saa juoda paria lasia viiniä, minun tekee mieli joka ilta viiniä.

Olen siis tullut siihen tulokseen, että minun kohdallani kielto on enemmänkin käsky. Niin kuin se lasten maailmassa menee. Jos kiellät lasta, että ”älä koske siihen”, kaikki tietävät miten siinä käy. Lapsi haluaa koskea kaikin keinoin. Sama pätee hyvin moneen aikuiseen.

Olen nähnyt tämän asiakkaideni ja tuttavapiirini keskuudessa niin monta kertaa. Ensin ihminen haluaa parantaa jonkun tavan, josta itsessään ei pidä. Tyypillisin on se, että joku haluaa laihtua ja vihaa itsessään esimerkiksi sitä, että niin helposti illalla väsyneenä vätäsee puoli levyä tai koko levyn suklaata. Jossain vaiheessa tulee stoppi ja ihminen päättää, nyt loppuu suklaan syöminen! Ihminen kertoo siitä kaikille vakuutellakseen itselleen, että minähän en syö palaakaan suklaata. Olen vahva ja nyt laihdun. Ihminen puhuu siitä suklaan syömättömyydestä vähän väliä, mikä on jo merkki, että hän ajattelee suklaata lähes koko ajan. Suklaan syömättömyys häiritsee parhaimmillaan työn tekemistä ja keskittymistä. Hyvä, että voi mennä kauppaan, koska pelkää kävelevänsä karkkihyllyn ohi.

Lopulta tapahtuu jotain, mikä laukaisee tilanteen täysin. Yleensä jotain todella positiivista tai jotain negatiivista, mutta jokin tunnereaktio, mistä ihminen saa ikään kuin syyn hakea levyn suklaata ja työntää sen kaksin käsin poskeen. Tässä vaiheessa ihminen syö yleensä sen kaksi levyä sitä suklaata ja vähän muita herkkuja päälle! Siinä vaiheessa ajatus sumenee ja ihminen täyttää vain aivojen huutaman tarpeen. Ajatukset jälkikäteen ovat yleensä tämän tapaisia: ” Noh, olinhan kestänyt sitä kidutusta jo niin pitkään, että olin ansainnut herkutella”, ”Minulla oli niin hyvä/huono olo, että olin ansainnut nauttia”, ”En enää vain sietänyt tilannetta, mutta tulen kyllä jatkamaan tätä lakkoa. Laihduttaminen jatkuu huomenna”.

Tässäkin asiassa on hyvä tiedostaa oma luonne. Jos tarina kuulosti tutulta, niin kannattaa miettiä, kuulutko siihen kategoriaan kuten minäkin kuulun. Ainoa vaihtoehto tällaisille äärikieltäytymisille ja lupauksille on löytää tasapaino. Minä harvoin kiellän itseltäni mitään. Enemmänkin ajattelen, että mitä kaikkea ihanaa saan syödä. Pidän ihanana hedelmiä, marjoja, kasviksia ja kotona tehtyä kunnon ruokaa. Toki tykkään välillä herkutella ja kun herkuttelen, niin teen sen antaumuksella jokaisesta suupalasta nauttien. Minähän nykyään herkuttelen juuri silloin, kun mieli tekee. Rehellisesti sanottuna, voi mennä jopa viikko tai kaksi, ettei minulla edes tee mieli mitään sokerista hyvää. Mutta jos mieleni tekee hyvää, silloin haluan, että se hyvä on oikeasti rasvaista, sokerista ja kunnon hyvää! Inhoan kaikkia light-diet tuotteita. Siinä on suomalaisten suurin suden kuoppa ravinnon suhteen! Siitä tulen kertomaan oman mielipiteeni seuraavassa tekstissä.

Anna itsellesi lupa herkutella sillon tällöin ja huomaa, herkut eivät pyöri päässäsi koko aikaa!