Kesä- ja Heinäkuu menivät yhdessä hujauksessa. Päätin olla kesäkuukausina mahdollisimman vähän tietokoneella ja siksi blogipäivityksetkin saivat hieman taukoa. Kesä on mennyt yhdessä hujauksessa. Koulut alkavat tänään, joten pakko uskoa, että syksy on tulossa. Onneksi lämpimät kelit vielä hellivät meitä!
Tänä kesänä uusin liikuntahaasteeni on ollut ulkouinti. Olen harrastanut lapsesta asti uintia aina jossakin muodossa ja olen rakastanut järvivesissä pulikointia. Ulkovesissä treeniuinti on kuitenkin aina pelottanut ja ahdistanut minua. Minulla on yksi pieni kokemus triathlonista, jossa uitiin vain muutaman sadan metrin mittainen matka, mutta kokemus oli karmiva. Ihmiset säntäsivät matkaan isona laumana, vesi oli tummaa, en ollut harojitellut ulkovedessä uintia ja koin lähestulkoon hyperventiloivani, koska en osannut hengittää.
Ensimmäinen uintini ulkovedessä tänä kesänä tuntui oikeasti kamalalta. En osannut hengittää eli puhaltaa veteen. En missään vaiheessa ole pelännyt itse vettä vaan pimeyttä. Nyt loppukesästä olen hoksannut, että pelkäsin kohdata pimeän. Ulkovesissä kun et kovin pitkälle täällä Suomen maassa näe. Alkuun pelkäsin kovasti, että mieleni valtaa paniikki keskellä lampea tai järveä ja oloni oli koko ajan epämukava. Päätin, että uin vaan niin kaukana rannasta kuin se alkuun tuntuu hyvältä ja pikkuhiljaa lisään matkan pituutta.
Pidin uintivauhdin rauhallisena. Uin vaparia eli krooliuintia ja välillä selkää. Keskityin vain harojittelemaan veteen puhaltamista ja puhalsin tarkoituksella jopa normaalia voimakkaammin. En tiedä, johtuuko ulkovesistä vai tehokkaammasta ulos puhalluksesta, mutta keuhkoistani alkoi irrota limaa, jota joutui aina treenin jälkeen yskimään. Välillä tämä liman irtoaminen häiritsi hengittämistä. Nyt ongelma on ollut väistymään päin.
Olen hakenut rauhallisia rantoja, joilla uida. Olen ajatellut ulkouinnin enemmän mieltä rauhoittavaksi kokemukseksi ja nautinnolliseksi hetkeksi, kuin kovaksi treeniksi. Haluan ensin olla täysin sinut ulkovedessä uinnin ja hengityksen kanssa, ennen kuin lähden uimaan ulkovesissä kovempaa. Krooliuinnissa hengitin alkuun samalta puolelta vaihtaen välillä puolta. Nyt hengitän joka kolmannella käsivedolla, kuten altaassakin. Ulkovedessä täytyy suunnistaa muutaman käsivedon jälkeen, jotta ui haluaamaansa suuntaan. Itse olen uinut rannan suuntaisesti, joten usein suunnistan tarkistamalla matkan pituuden itseni ja rannan välillä hengityksen aikan. Tällöin voin pitää katsetta koko ajan kohti pohjaa. Välillä tietysti tarkistan, että vedessä ei näy edessä mitään ja että suunta on varmasti oikea.
Jos innostut ulkouinnista, niin muista varustautua oikein. Itse olen käyttänyt normaalia uimalakkia, korvatulppia, samoja laseja kuin hallissakin ja olen käyttänyt kyynärpäihin ja polviin asti olevaa uimaopetuksessa käyttämääni märkäpukua. Tämä märkäpuku on tänä kesänä toiminut vallan hyvin. Ensi kesäksi ehkä hankin varsinaiseen ulkouintiin tarkoitetun märkäpuvun, jos innokkuuteni vain säilyy tähän lajiin.
Jos yhtään tykkäät uimisesta, niin suosittelen kokeilemaan matkauintia ulkovedessä. Se on hyvää liikuntaa ja ihanaa terapiaa. Vedessä kun et kuule muuta kuin veden ääneen ja voit olla läsnä itsesi kanssa. Muista kuitenkin turvallisuus ja älä lähde rannasta liian kauas uidessasi yksin. Kaveri rannalla on aina hyvä turva!
Nautitaan vedestä ja Suomen ihanista järvistä!
