Metsäretkellä |
En ole vielä tässä blogissani päässyt varsinaisten
treeni-ideoiden jakamiseen, joten nyt ajattelin kirjoitella omasta
treenaamisestani ja ajatuksistani oman urheilun suhteen. Minulle liikkumisessa
tärkeintä on se, että siitä tulee hyvä olo, kunto pysyy hyvänä tai jopa paranee
ja saan siitä lisä puhtia elämiseen. Liikkuminen on minulle elämän tapa. Ei, en
vaan osaisi kuvitella elämää ilman liikkumista. Joka päivä jotakin, on minun
mottoni liikkumisen suhteen. Se tulee hyvin luonnollisesti, koska kehoni on
tottunut saamaan tietyn määrän fyysistä rasitusta ja jos sitä ei joku viikko
ala tulemaan, niin elimistö alkaa sitä vaatia. Liikkuminen on minulle myös ajanvietettä
ja tapa rentoutua sekä saada ajatukset pois kaikesta muusta. Liikkuminen elämässäni
on myös tapa liikkua paikasta toiseen. Kävelen ja pyöräilen hyvin usein
välimatkat. Liikkuminen on myös sosiaalista ja tapa tutustua uusiin ihmisiin.
Liikkuminen ja liikuttaminen ovat minulle myös työtäni.
Motivaatiota liikkumiseen minun yleensä ei tarvitse kauheasti
hakea, koska yleensä aina minulla on joku uusi laji tai idea, jota haluan
kokeilla tai harjoitella. Pidän liikkumisen mahdollisimman monipuolisena ja
tarpeeksi haastavana, jotta motivaatio pysyy yllä. Liikkumisen tulee
ehdottomasti olla myös hauskaa, jotta se innostaa yhä uudestaan ja uudestaan
lähtemään liikkeelle. Nykyään en juurikaan ”pingota” liikkumisen suhteen, vaan
teen hyvin paljon fiiliksen mukaan. Usein suunnittelen tulevia harjoituksia
etukäteen ja teen suunnitelman, mutta uskallan myös poiketa siitä, jos fiilis
on suunnitelmasta poikkeava. Pidän tällä hetkellä oman treenaamisen
mahdollisimman rentona, jotta siitä ei tule ”pakkopullaa” tai että se ei ala
stressaamaan. Tämä keino on saanut minut innostumaan taas uusista lajeista ja
antanut todella paljon lisäintoa. Kun ei ole pakko tehdä jotain, niin tulee
luontaisesti esiin uskomaton määrä energiaa, jota haluaa käyttää liikkumiseen.
Rakkaimpia liikuntalajejani ovat lenkkeily, uinti/vesiliikunta,
pyöräily, kuntosali, tanssi, jooga, pilates, seinäkiipeily ja erilaiset
ryhmäliikuntatunnit. Lisäksi tykkään pelata milloin mitäkin peliä tai käydä
vaikka yleisurheilemassa. Vaihtelen lajeja oman mielenkiintoni ja vuoden ajan
mukaan. Tärkeintä on, että liikettä tulee mahdollisimman paljon ja että tykkään
siitä, mitä teen. Silloin pystyn tekemään rankankin harjoituksen.
Pidän liikkumiseni mahdollisimman monipuolisena, jotta keho
ei totu pelkästään tietynlaiseen harjoitteluun.
Ajatukseni harjoituksissa on, että jokainen treeni on vähän erilainen
kuin edellinen. Tällöin on mahdollisuus kehittyä ja välttää se, että keho
tottuu aina samaan harjoitukseen. Vaikka pidän harjoittelun monipuolisena,
siinä on aina jokin suunnitelma takana. Yleensä aina tähtään johonkin. Minun on
keksittävä itselle tavoite, jotta harjoituksilla on jokin merkitys. Tavoite voi
olla hyvin pienikin asia, mutta tavoite on oltava. Minua tavoite motivoi
erittäin paljon! Minulle riittää, että pelkästään minä tiedän oman tavoitteeni.
Olen yleensä pahin vastustaja itse itselleni. Jos en pääse tavoitteeseeni
määräämäni ajankohtaan mennessä, yleensä jatkan harjoittelua sinnikkäästi.
Oikeastaan vasta tänä talvena olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää tuo tavoitteen
asettaminen on ja olen alkanut käyttämään sitä enemmän.
Tällä hetkellä harjoitteluuni kuuluu lenkkeily ja
erityisesti juoksu, uinti ja toiminnallinen lihaskuntoharjoittelu. Aion lisätä harjoiteluuni
tässä kevään lopussa lavatanssit ja toivottavasti tankotanssin. Uintia olen
tehnyt viimeisten viikkojen aikana vähemmän, koska auringon paiste on
innostanut minut juoksemaan. Juoksulenkkien pituus on yleensä puolesta tunnista
tuntiin, koska alaselkäni ei edelleenkään meinaa kestää tuntia pidempiä
lenkkejä. Kokeilussa on intervalli-tyyppinen juoksuharjoittelu, jossa harjoitus
kestää kestoltaan vähemmän, mutta sisältää vauhtikestävyyden puolelle meneviä
erittäin reippaita osioita. Lenkkiin sisällytän erilaisia hyppyjä, loikkia ja
erilaisia juoksutekniikoita. Olen harjoitellut jopa takaperin juoksua!
Liikuntaa minulle tulee myös työni puolesta, mikä minun
tulee toki huomioida viikottaisessa liikuntamäärässä. Tämän viikon olen
Vuokatissa pitämässä ”Aktiivinen elämä-kuntoremonttia”. Tänään työpäiväni sisälsi
lumikengillä seikkailua Vuokatin metsissä. Olisiko voinut olla enää hienompi sää.
Kävimme nauttimassa auringosta lohipilkillä siinä lumikenkäilyn ohessa, ihanaa!
Jatkossa kirjoitan lisää toiminnallisesta
lihaskuntoharjoittelusta, johon olen aivan ihastunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti