tiistai 27. elokuuta 2013

Syksyn kaunis luonto


Remontin ohessa ja tämän yrityksen perustamisen touhun tiimellyksessä täytyy välillä laittaa työasiat sivuun ja nauttia myös elämästä. Viime viikonloppuna retkeilimme poikaystäväni kanssa luontoon. Pyöräilymatkaa oli alle 20km ja kävelyäkin vain vajaat yksi kilometri, mutta löysimme aivan ihanan laavun, jossa viettää yksi yö. Siellä oli rauhallista, kuului vain lintujen äänet. Nukuimme makuupusseissa laavulla ja teimme ulkotulella ja trangialla ruokaa. Itse koin olevani niin uupunut kaiken uurastamisen jälkeen, että tällainen rauhoittuminen metsässä luonnon helmassa teki todella hyvää. Mielelläni olisin viettänyt siellä vaikka toisenkin yön.

Laavu oli järven lähellä. Yllä oleva kuva on otettu aamulla heti heräämisen jälkeen. Kyllä oli kauniit maisemat! Suosittelen kaikille meille nykypäivän elämää eläville ihmisille välillä tekemään saman ja menemään luontoon ihastelemaan, haistelemaan, nautiskelemaan ja ennen kaikkea rauhoittumaan. Samalla saa raikasta ilmaa ja kyllähän luonnossa liikkuminen on hyvää liikuntaa.

Tässä vielä muutama kuva reissulta..










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti