Eilen aloitin hommat tilan sisällä. Kiersin aamupäivän eri rakennus ja sisustusalan kauppoja Kajaanissa. Keräsin ideoita ja käytännön tarvikkeita siivoukseen. Otin muutaman maalipurkin, jolla tehdä koevedokset kattoon. Tästä se lähtee!
Sain erittäin puheliaan maalimyyjämiehen hiljaiseksi, kun kerroin katonpesuaineen sijasta käyttäväni lehtipuhallinta. Se oli loistava idea äidiltäni. Puhaltimella puhalsin kaiken pölyn irti katosta. Yön aikana pöly on laskeutunut ja ei muuta kuin luuttuamaan lattia. Tämän jälkeen katto on valmis maalattavaksi. Maalikauppias oli erittäin puhelias kaveri ja hämmentyi itsekin, kun sain hänet niin hämilleen. Hänenkin mielestään katon puhaltaminen tehokkaalla lehtipuhaltimella oli hyvä idea!
Tässäpä todellisuutta, miltä homma eilen näytti :D
Samalla siskoni oli apuna ja repi irti eteisen tapettia. Tapettia oli kolme kerrosta, mutta irtosi melko mukavasti ihan repimällä.
Homma aloitettu, hyvä mieli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti