En voisi kuvitella elämääni ilman tanssia. Olipa se sitten mitä tahansa tanssia. Tanssia yksin, parin kanssa tai tangon kanssa. Kunhan saan tanssia! Joka viikko harrastan itse sekä opetan jotain tanssia. Se on minulle yksi rakkaimmista lajeista. Miksi?
Minä miellän tanssimisen kaikenlaiseksi liikehdinnäksi. Tanssiin ei aina tarvita edes musiikkia. Tanssi koostuu erilaisista rytmien vaihteluista ja liikesarjoista. Tanssi on sekä kehon että mielen terapiaa. Tanssi on erittäin hyvää liikuntaa. Siinä nousee syke ylös, tulee hiki, kasvot menevät punaisiksi ja hengästyttää. Se on siis hyvää aerobista harjoittelua, jolloin sydämen ja keuhkojen kapasiteetti kasvaa ja hapenottokyky paranee. Suomeksi sanottuna, KUNTO KASVAA!
Tanssissa kehittyy myös voima. Tykkään tehdä erilaisia tanssillisia harjoitteita, joissa oikeasti tarvitaan koko kehon lihaksiston yhteistyötä ja kehon voimaa kaikilta kehon osa-alueilta. Erityisesti tankotanssi kehittää koko kehon voimatasoja kokonaisvaltaisesti koko kehossa.
Tanssi on persoonallista. Samaa tanssia tanssitaan yleensä hyvin eri tavoin, riippuen siitä, kuka sitä ilmaisee. Tanssiminen on minulle itseilmaisun väline. Toiset tykkäävät piirtää, minä tykkään näyttää tunteensi omalla kehollani. Usein valitsen musiikin oman mielialani mukaan. Tykkään tanssia yksin, ilman, että kukaan näkee. Silloin pääsen parhaimpiin suorituksiini.
Haastavuus. Tanssi on todella haastava harjoittelumuoto ja siinä ei ole koskaan valmis. Aina riittää kehitettävää. Aina löytyy uusia lajeja ja uusia askelkuvioita tai otteita. Riippuen aivan täysin tanssilajista.
Tanssimisella on uskomaton kyky auttaa huolien ja murheiden unohtamisessa. Kun tanssin, en voi ajatella muuta. Keskityn siihen, että saan kehoni tekemään sitä mitä mieleni tahtoo tai annan vain mieleni viedä kehoani. Siitä syystä tanssi on todella hyvää terapiaa.
Tanssi vapauttaa energiaa. Vaikka olisin kuinka väsynyt tai alakuloinen ja alan tanssimaan, niin hetken tanssimisen jälkeen olen jo paljon energisempi ja vapautuneempi.
Yliliikkuvien nivelten parhain hoitokeino on lihasten vahvistaminen niin, että usea lihas joutuu tekemään töitä yhtä aikaa,jolloin lihastyöketjut työskentelevät saumattomasti yhteen. Tällöin kehittyyy kehon hallinta, tasapaino, lihasten voima, motoriikka, hermotus ja erityisesti nivelten hallinta. Itselläni on jonkin verran taipumusta nivelten yliliikkuvuuteen ja siksi tanssi on ollut minulle erittäin hyvä lajivalinta. Ja on edelleen.
Jatkossa aion laittaa tänne blogiini ylös eri tanssitreenien energiankulutuksia, koska ne usein kiinnostavat ihmisiä. Kerään dataa hetken aikaa sykemittarin avulla ja laitan sitten ylös. Ketä kiinnostaa, niin jääpäs seurailemaan blogiani :D
Aurinkoista alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti