Seitsemän viikkoa Kokkolassa menivät lopulta nopeasti. Vaikka olen mielestäni osannut ottaa ilon irti kauniista keväästä ja ihanasti alkaneesta kesästä, silti aika on mennyt nopeasti. Olen kyllä aivan innoissani kesästä ja näistä lämpimistä aurinkoisista päivistä, joista olemme saaneet nauttia jo useamman viikon. Aivan ihanaa! Pitkän talven jälkeen tuntuu niin hyvältä saada aurinkoa ja D-vitamiinia suoraan taivaalta purkin sijaan. Aivan pakko laittaa kuva kakusta, jonka väsäsin läksijäiskakuksi koululle, jossa olin töissä Kokkolassa. En koskaan aikaisemmin ollut tehnyt täyttä marsipaanikuorrutetta kakun pinnalle, joten nyt halusin kokeilla. Kukat on tehty sokerikuorrutteesta. Kakku on prinsessakakku, jonka ohjetta hieman muokkailin. Tein itse kinuskikastikkeen väliin antamaan lisämakua. Oma tekemä kinuski oli valtavan hyvää! Kuten olen sanonut, silloin tällöin herkuttelu on jopa suotavaa. Kun leivon, teen sen yleensä niin makeaksi kuin huvittaa. Pieni pala makeaa silloin tällöin ei terveyttä kaada. Psyykkeen kannalta pieni herkuttelu silloin tällöin voi olla jopa terveempää, kuin ainainen pingottaminen rasvan ja sokerin suhteen. Mieluummin herkuttelen oikeasti jollakin maistuvalla ja hyvillä raaka-aineilla tehdyllä hyvällä, koska silloin sitä ei tarvitse syödä kovin paljoa. Tein muuten vadelmahillon ja maitokiisselinkin itse kakun väliin.
Minä rakastan kaikkia juhlia. Suosittelen kaikille kevään ja kesän juhlijoille, että nautisitte juhlista täysin siemauksin. Juhlasta saa niin paljon enemmän irti, kun ei mieti edellistä päivää ja koko juhlapäivää kaikkia niitä herkkuja, mitä juhlissa tarjotaan. Olen usein huomannut, että ihmiset ottavat kovasti paineita jhlissa tarjottavista herkuista ja niiden kalorimääristä. Juhlissa ei tarvitse vetää herkkuja niin että napa paukkuu ja tyrä ryskyy. Pöydästä voi valita sopivan kokoisia maisteluannoksia ja nauttia niistä antaumuksella ja luvan kanssa. Seuraavana päivänä syö taas normaalisti terveellisen aamupalan ja jatkaa arkirutiineja. Juhlat ovat tarkoitettu nautittaviksi ja hyvä ruoka ja juoma kuuluvat oleellisesti juhliin!
Kotiin Kajaaniin päästyäni olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni viherpiipertämään omalla pihalla. Yllä olevassa kuvassa eilisen päivän luomukseni etupihan kukista. Vanha kaulakorukin pääsi mukavasti käytöön!
Lisäksi olen laittanut yrttimaata ja sinne kasvamaan erilaisia taimia. Olen aivan innoissani käynyt puutarhoilla ja kerännyt taimeja, jotka ovat makuuni. Kasvimaani on vielä pieni, mutta jostakinhan se on aloitettava. Jos nämä lähtevät kiitettävästi kasvuun, niin saamme tilliä, persiljaa, ruohosipulia, herneitä, herneen versoja, basilikaa, sitruunabasilikaa ja chilipaprikaa. Lisäksi tomaatteja on kasvamassa amppeleissa. (Tomaatin kasvattajille tiedoksi, että kannattaa opetella nyppimään niistä "rosvot". Eli ylimääräiset varret, joita kasvaa varsinaisen varren ja uuden varren väliin. Jos niitä ei nypi, niin tomaatit eivät tee satoa. Näin minulle kertoi hyper-yber viherpeukalo äitini ja taimimyymälän työntekijä. Meidän tomaatteja ei "rosvot" pilaa!)
Eiköhän näillä yrteillä ja tomaateilla saa lisättyä taas himpun verran omaa hyvinvointia. Ainakin pihan ruopsuttaminen on ollut mukavaa ja onhan se hyvää liikuntaa!
Kesäistä, aurinkoista ja vihreää viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti